Nämä matkaehdot soveltuvat kaikkiin Ab Finn & Finn Oy Ltd:ltä (Jet24, Amaanatravel) ostettuihin tuotteisiin ja palveluihin.

1. MUUTOKSET JA PERUUTUKSET

Varauksen teon jälkeen, mutta ennen lippujen luovuttamista tehdyn varauksen peruuttamisesta veloitetaan peruutuskustannuksista alkaen 25 EUR lippua kohden.
Jos maksua ei suoriteta eräpäivään mennessä, emme ole vastuussa lippujen peruutuksesta emmekä sen jälkeen takaa uusia lippuja samaan hintaan. Myös tällaisessa tilanteessa joudumme veloittamaan asiakkaalta peruutusmaksun. Pidätämme oikeuden myös muuttaa lippujen hintaa tai niistä perittyjä veroja, kunnes ne on kokonaisuudessaan maksettu. Ilmoitamme mahdollisesta muutoksesta asiakkaalle ja teemme tarvittavat hinnanmuutokset. On mahdollista, että matkareittiin tulee meistä riippumattomia muutoksia ja siksi me tai lentoyhtiö ei ota vastuuta mahdollisista matkareitin muutoksista tai niiden vaikutuksista lentojen hintoihin. Sen takia onkin paras tehdä varaus ja maksaa se heti kun mahdollista – näin varmistat matkasi hinnan.

On erittäin tärkeää, että ilmoitat meille mahdollisesti matkustavien lasten ja sylilasten tarkan iän varausta tehdessäsi. Mikäli henkilön ikä on ilmoitettu virheellisesti esimerkiksi lapseksi, voi lentoyhtiö veloittaa aikuisen matkalipun ja lapsen matkalipusta koostuvan erotuksen verran ylimääräistä. Tällaisessa tilanteessa emme ota mitään vastuuta asiakkaalle koituvista lisämaksuista, vaan asiakas on itse vastuussa virheellisen tiedon ilmoittamisesta koituvista lisäkustannuksista. Siksi asiakkaalla on velvollisuus antaa tiedot oikein varausta tehdessään.

– Sylilapsiksi lasketaan henkilöt, jotka ovat alle 2-vuotiaita.
– Lapsiksi lasketaan henkilöt, jotka ovat 2-12-vuotiaita.

HUOM! Lapsen tai sylilapsen iän täytyy olla yllä esitettyjen rajojen sisällä myös paluumatkalla.

2. TOIMINTA MUUTOSTILANTEISSA

Jos haluat muuttaa tai peruttaa matkasi, sinun on soitettava puhelimitse puhelinnumeroon +358 9 685 0740 (ma-pe klo 09:00 – 17:00) tai lähetettävä meille sähköpostitse pyyntö osoitteeseen info@jet24.fi. Kaikki muutokset ja peruutukset käsitellään aina kyseisen tuotteen saatavuuden ja palveluntarjoajan ehtojen mukaan. Muutoksen voi tehdä joko matkan varaaja, matkan maksaja tai kuka tahansa varauksella olevista henkilöistä. Muutoksesta aiheutuneet kulut veloitamme muutoksen tekijältä. Mahdollinen muutos tulee tehdä riittävän ajoissa ennen alkuperäisen lennon lähtöaikaa. Riittävän ajoissa tarkoittaa 2-3 työpäivää ennen lennon lähtöpäivää. Tarkistamme aina varauskohtaisesti onko muutos mahdollinen ja pystymmekö prosessoimaan muutoksen annetussa ajassa.

Mahdolliset maksun palautukset hyvitämme sinulle siten, kuin palveluntarjoaja palauttaa maksun meille. Peruutustilanteissa emme palauta toimistokuluamme emmekä muutoksista johtuvia maksuja. Yleisimmin myytävissä lentolipuissa ei ole takaisinmaksuoikeutta.

Suurin osa lentolipputyypeistä ei oikeuta maksujen palautuksiin eikä muutoksien tekemiseen sen jälkeen, kun lentolippu on ostettu. Suosittelemme kysymään ja tarkistamaan kaikki matkatiedot ennen varauksen vahvistamista, koska myöskään nimen tai puhuttelunimen muutokset eivät ole sallittuja. Jos lipputyyppi sallii peruuttamiset tai muutokset, Amaanatravel / Jet24 veloittaa seuraavat toimistokulut:

– muutoskulu: alk. 50 euroa lippua kohden sekä mahdolliset palveluntarjoajan muutoskulut;
– peruutuskulu: alk. 75 euroa lippua kohden sekä mahdolliset palveluntarjoajan peruutuskulut.

i) jos et käytä hankkimaasi palvelua tai tuotetta

Jos olet varannut toimistomme kautta lennot, mutta et saavu lähtöselvitykseen tai käytä muuta palvelua sovittuun aikaan sinusta johtuvasta syystä, sinulla ei ole oikeutta minkään maksun palautukseen. Jos lentolippusi sallii verojen palautuksen, Amaanatravel / Jet24 veloittaa tällaisestakin toimenpiteestä toimistokuluina 50 EUR lippua kohden.

Lentolippu tulee käyttää matkakuvauksen järjestyksessä kokonaan. Jos jätät yhdenkin lentovälin käyttämättä, peruuntuvat kaikki jäljellä olevat lennot automaattisesti.

ii) matkustusasiakirjat

Sinun velvollisuutesi on huolehtia, että varausvahvistus, sähköinen lippu ja muut matkustusasiakirjat (passi mukaan lukien) ovat mukanasi matkalla koko ajan.

Saatamme joutua tekemään muutoksia varaukseesi. Suurin osa näistä muutoksista on pieniä ja ilmoitamme niistä sinulle sähköpostitse mahdollisimman pikaisesti ennen matkasi alkua. Jos muutos on merkittävä ja se ei johdu meistä riippumattomista syistä, pyrimme tarjoamaan tilalle vastaavaa vaihtoehtoa (jos sellainen on tarjottavissa) maksamaasi hintaa vastaan tai palautamme maksamasi suorituksen. Jos merkittävä muutos on tapahtunut meistä riippumattomista syistä (selostettu alla), Jet24 / Amaanatravel ei ole velvollinen maksamaan sinulle mitään korvauksia tai suorituksia.

2. LENTOVARAUKSET

Huomioithan, että suurin osa lentolipputyypeistä ei mahdollista hinnan palauttamista peruutustilanteissa. Jos lentoyhtiöiden omat ehdot sallivat hinnan palauttamisen, me toimimme lentoyhtiön ehtojen mukaisesti. Kaikissa peruutustilanteissa veloitamme palveluhinnastomme mukaiset toimistokulumme ja lisäksi mahdolliset palveluntarjoajan peruutuskulut. Jos lentoyhtiö nostaa mitä tahansa hintaa, joka vaikuttaa varattuun lippuun, se huomioidaan automaattisesti kirjoittamattoman lipun hinnassa ja erotus veloitetaan asiakkaalta.

i) sähköiset liput

Me emme ota vastuuta siitä, jos et saa vastaanotettua sähköistä lippua virheellisesti syöttämäsi sähköpostiosoitteen vuoksi tai sähköpostitilisi asetusten vuoksi. Jos olet tehnyt varannut matkan kauttamme ja yhteystietosi muuttuvat, tulee sinun ilmoittaa muutoksista välittömästi meille. Lisäksi pyydämme sinua ystävällisesti tarkastamaan, että nimitietosi ovat yhtenevät passissa, lentolipuissa ja muissa vahvistuksissa. HUOM! Kun lentolippu on annettu, nimenmuutokset eivät ole mahdollisia, joten on erityisen tärkeää antaa meille henkilöiden nimitiedot sellaisena kuin ne on passissa. Varmista myös lippua varatessasi, että nimet on kirjoitettu virheettömästi, koska me emme ota vastuuta virheellisistä nimitiedoista lipuissa. Kannattaakin ottaa passi mukaan, kun tulet varaamaan lippua toimistoomme.

Sinun velvollisuutesi on ilmoittaa meille, jos sähköinen lippu ei ole saapunut sinulle. Muista myös varmistaa lentosi vähintään kolmea työpäivää ennen lentoasi sekä meno- ja paluumatkoilla soittamalla meille tai lähettämällä meille sähköpostia.

Huomaathan että olet vastuussa siitä, että kaikki varausta koskevat tiedot ovat oikein ennen varauksen vahvistamista.

ii) lentoaikataulut

Lentoaikataulut ovat ohjeellisia meiltä saamassasi vahvistuksessa. Kaikki lähtö- ja saapumisajat lentolipuissa ovat lentoyhtiön antamia ja ovat vain arvioita. Ne voivat muuttua lennonjohdon asettamien rajoitusten vuoksi, sään vuoksi, lentoyhtiön toiminnallisten rajoitusten vuoksi ja siksi, että matkustajat halutaan saada lähtöselvitykseen ajoissa. Ilmoitamme aikataulumuutoksista sähköpostitse varauksentekohetkellä ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen. On asiakkaan vastuulla, että sähköpostiosoite on oikein.

Me emme ole vastuussa mistään lentoyhtiön tekemistä muutoksista lähtö- ja saapumisaikoihin sinulle aiemmin ilmoitettuihin aikoihin verrattuna emmekä muista lentoyhtiön tekemistä muutoksista. Lentoliput päivitetään automaattisesti lentoyhtiön tarjoamalle uudelle aikataululle. Huomioithan myös, että jos jätät yhden lentomatkan käyttämättä ilman, että olet yhteydessä suoraan lentoyhtiöön, jäljellä olevat lennot saattavat peruuntua automaattisesti ilman eri ilmoitusta. Tällaisissa tilanteissa me emme ole vastuussa mistään sinulle aiheutuneista kuluista. Tästä syystä sinun on vahvistettava lentosi lentoyhtiölle sen asettaman aikataulun mukaisesti.

Sinun velvollisuutesi on tarkistaa lähtö- ja saapumisajat lentojasi koskien aina matkustaessasi.

Jos muutos tai peruutus johtuu meistä riippumattomista syistä (kuten ylivoimaisen esteen tilanteessa), meillä on oikeus olla hyvittämättä hinnastomme mukaisia palvelumaksujamme.

Myöhästyessäsi emme voi tehdä erityisjärjestelyjä. Huomioithan, että vahvistuksissa ja lipuissa mainitut ajat ovat paikallisia lennon lähtöaikoja. Sinun on tarkistettava lähtöselvitysajat lentoyhtiöiltä tai lentoaikatauluista, ja sinun on huomioitava, että ne ovat vähimmäisaikoja, joiden puitteissa matkustajat voidaan saada mukaan lennoille, jotta kaikki muodollisuudet ehditään hoitaa ennen koneen lähtöä. Lentoyhtiöillä on oikeus evätä koneeseen pääsy, jos saavut liian myöhään lähtöselvitykseen. Matkatoimisto tai lentoyhtiö eivät ota tällaisissa tapauksissa mitään vastuuta.

Huomaathan että lentoyhtiöillä on oikeus muuttaa aikataulujaan ja jo varattua reititystä ennen matkaa tai matkan aikana.

iii) istumapaikkatoiveet

Matkatoimusto ei pysty vaikuttamaan lentoyhtiöiden istumapaikkajakoon. Jos sinulla on tietty paikkatoive, suosittelemme saapumaan lähtöselvitykseen mahdollisimman hyvissä ajoin. Emme kuitenkaan koskaan pysty takaamaan toiveen mukaisia paikkoja.

iv) suorat lennot

Huomioithan, että lentolipussasi mainittu suora lento ei aina välttämättä ole välilaskuton lento. Suoralla lennolla tarkoitetaan lentoa, jossa ei tarvitse vaihtaa lentokonetta matkan aikana.

v) raskaus ja lapset

Jotkut lentoyhtiöt kieltäytyvät kuljettamasta raskaana olevia naisia, joiden raskaus on edennyt viikolle 28 tai sen yli. Ystävällisesti tarkistakaa lentoyhtiön säännöt sekä konsultoikaa teitä hoitavaa lääkäriä.
Sylilasten tulee olla vähintään kuusi viikkoa vanhoja voidakseen matkustaa lentäen, ja heidän tulee matkustaa, joko vanhempien sylissä tai sylilapselle varatulla paikalla. Mikäli lapsi on täyttänyt kaksi vuotta paluulennon alkaessa, tarvitsee hän oman paikan koneessa. Saadakseen sylilapsen alennuksen, lapsen tulee olla alle kaksivuotias paluulennon alkaessa. Sylilapsen hinta on yleensä 10% International Air Transport Associationin (IATAn) julkaisemasta hinnasta. Lentoyhtiöt saattavat myös vaatia mukana matkustavan aikuisen jokaista alle kaksi vuotiasta kohden. Suosittelemme ottamaan yhteyttä kyseessä olevaan lentoyhtiöön saadaksenne lisätietoja ja tarkat säännöt.

vi) viranomaisten määräämät verot, maksut ja kulut

Lentohintasi saattaa sisältää viranomaisten asettamia veroja, maksuja ja kuluja, joita viranomaiset asettavat lentomatkustamiselle. Saattaa olla, että sinun on maksettava veroja tai maksuja, joita ei ole vielä veloitettu sinulta. Esimerkiksi kaikkia lentoasemilla ulkomailla suoritettavia maksuja ei ole aina mahdollista veloittaa lentolipulla. Joissakin tapauksissa veroja on maksettava paikallisesti viranomaiselle lähtömaassa, emmekä me voi palauttaa tällaisia suorituksia.

vii) Euroopan unionin kieltämät lentoyhtiöt

EU-oikeuden nojalla meidän velvollisuutemme on antaa tiedoksesi lista lentoyhtiöistä, joilla ei ole oikeutta liikennöidä EU:n alueella. Lista on tutustuttavissa osoitteessa: http://ec.europa.eu/transport/air-ban/list_en.htm.

Pidätämme oikeuden vaihtaa matkasi lentoyhtiötä, jos kyseinen yhtiö on EU:n asettamalla kiellettyjen lentoyhtiöiden listalla. Kaikki lentoyhtiöiden vaihtamiset sen jälkeen, kun olet vastaanottanut lentolippusi, ilmoitetaan sinulle niin pian kuin mahdollista ja joka tapauksessa lähtöselvityksessä tai lähtöportilla.

viii) matkatavarat

Yleensä olet oikeutettu lisäveloituksetta sekä ruumassa kuljetettavaan kirjattuun matkatavaraan että käsimatkatavaraan. Osa lentoyhtiöistä veloittaa matkatavaran kuljettamisesta oman hinnastonsa mukaiset kulut. Matkatavaran määrässä on kuitenkin rajoituksia ja ne vaihtelevat lentoyhtiöittäin, sekä matkustusluokan ja reitin perusteella. Suosittelemme pitämään käsimatkatavaran määrän mahdollisimman pienenä. Voit joutua maksamaan lisämaksuja, jos matkatavarasi paino ylittää sallitun määrän. Suosittelemme tarkistamaan rajoitukset lentoyhtiöltä, koska rajoituksiin saattaa tulla muutoksia. Osa lentoyhtiöistä veloittaa kaikesta ruumaan menevästä matkatavarasta oman kulunsa ja jotkut lentoyhtiöt perivät lisämaksun jokaisesta lennettävästä lentovälistä erikseen. Turvallisuussyistä vaarallisiksi luokiteltuja tavaroita ja aineita ei saa pakata ruumassa kuljetettavaan matkatavaraan tai käsimatkatavaraan. Näihin tavaroihin kuuluvat mukaan lukien mutta ei rajoittuen seuraavat: painekaasut, syövyttävät aineet, syttyvät nesteet ja kiinteät aineet, radioaktiiviset materiaalit, hapettuvat materiaalit, myrkyt, sairauksia tartuttavat aineet sekä salkut, joissa on hälytyslaitteet. Nesteiden kuljetusta käsimatkatavarana koskevat erityiset ehdot.

ix) lennolta evääminen, peruutukset ja myöhästyneet lennot

Euroopan unionin asetuksen (EC 261/2004) nojalla lentoyhtiöiden vastuulla on korvata matkustajille vahinkoja ja avustaa matkustajia tilanteessa, jossa matkustajaa ei päästetä lennolle, lento peruutetaan tai se myöhästyy huomattavasti. Tietyissä tilanteissa sinulla on oikeus maksujen palautuksiin ja/tai korvauksiin käyttämältäsi lentoyhtiöltä, jos sinua ei päästetä lennolle, lento peruutetaan tai se myöhästyy. Nämä ehdot ovat tutustuttavissa Euroopan lentokentillä ja saatavissa lentoyhtiöiltä. Korvausvastuu tällaisissa tilanteissa on lentoyhtiöillä.

x) IATA

Olemme myös IATA:n jäseniä ja kaikkiin meiltä ostettuihin lentoihin sovelletaan IATA:n sääntöjä, jotka tulevat näiden ehtojen viittauksella osaksi sopimusta meidän ja sinun välillesi. Löydät nämä ehdot esimerkiksi täältä: http://www.iata.org/NR/ContentConnector/CS2000/Siteinterface/sites/legal/file/warsaw.pdf

xi) matkadokumentit

Kaikki reittilentojen liput toimitetaan sähköisinä lippuina. Tämä on kansainvälisen lentoyhtiöiden kattojärjestö IATA:n päätös ja se koskee kaikkia matkatoimistoja. Me kirjoitamme vain sähköisiä lippuja. Jos varauksesi sisältää sellaisen lentoyhtiön lennon, johon ei ole saatavissa sähköistä lippua, joudumme peruuttamaan varauksen ja palauttamaan hinnan sinulle.

xii) vakuutusturva

Suosittelemme soveltuvan matkavakuutuksen ottamista koskien vähintään kiireellistä lääkärin apua sisältäen kotiuttamisen tilanteessa, jossa joudut onnettomuuteen tai sairastut ollessasi ulkomailla.

Sinun vastuullasi on hankkia soveltuva ja riittävä vakuutusturva omien tarpeidesi mukaan. Sinun vastuullasi on noudattaa vakuutusyhtiön vaatimuksia ja antaa vakuutusyhtiölle kaikki tarpeellinen tieto kuten esimerkiksi ennalta todetut sairaudet.

xiii) passi-, viisumi- ja rokotusvaatimukset

Ennen matkan varaamista matkustajan velvollisuus on tarkastaa passi-, viisumi- ja rokotustarpeensa kaikkiin matkakohteisiin sekä mahdolliset tarvittavat transit- eli kauttakulkuviisumit. Huomioithan että monet maat vaativat passin voimassaoloajaksi 6 kuukautta matkan jälkeen. Osalla maita on erityisvaatimuksia, jotka sinun tulisi tarkistaa ennen matkaa kyseisen maan konsulaatista tai suurlähetystöstä.

On tärkeää varmistaa, että passi on lukukelpoinen ja ehjä, koska vaurioituneen passin kanssa matkustavan henkilön matkustus tai maahan pääsy voidaan evätä. Jos sinulla on Suomen passi, kannattaa tutustua ulkoasiainministeriön Internet-sivuilla http://www.formin.fi/public/default.aspx?nodeid=15732&contentlan=1&culture=fi-FI oleviin tietoihin passivaatimuksista, voimassaolosta, passin haukemisesta, uusimisesta sekä ohjeistuksiin miten toimia, jos passisi on hukkunut tai varastettu.

Sinun velvollisuutesi on hankkia vaadittava viisumi matkakohdettasi tai matkakohteitasi sekä kauttakulkukohteita varten. Ulkoasiainministeriöltä saa tiedot viisumivaatimuksista, hakuajoista ja -tavoista. Huomioithan, että joidenkin maiden vaatimukset vaihtelevat suuresti ja saattavat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla.

Matkustajan tulee tarkistaa, että nimitiedot ovat yhtenevät passissa ja varaustiedoissa. Jos nimitiedot eroavat, ei matkustus ole mahdollista ja vakuutus ei ole välttämättä voimassa.

Jos matkustat Sri Lankaan tai Yhdysvaltoihin, sinun on huomioitava seuraavat tiedot:

Sähköisen matkustusluvan (ESTA/ETA) käyttö Yhdysvaltoihin matkustaville aloitettiin 1.8.2008.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden ministeriö on avannut viisumivapausmaiden (Visa Waiwer Program, VWP) kansalaisille uuden online-lupamenettelyn nimeltä Electronic System for Authorization (ESTA/ETA). Menettely koskee myös Suomen kansalaisia.

Huomaathan että Yhdysvaltoihin saapuvilta matkustajilta vaaditaan sähköinen matkustuslupa ESTA (Electronic System for Travel Authorization). Matkustajan tulee tehdä ESTA-anomus Internetin kautta viimeistään 72 tuntia ennen matkan alkua. Lomakkeen löydät osoitteesta https://esta.cbp.dhs.gov. ESTA on voimassa 2 vuotta, paitsi jos passin numero, henkilön nimi tai jokin muu tähdellinen tieto muuttuu. ESTA online-lupamenettely koskee kaikkia viisumivapausmaiden kansalaisia (Visa Waiver Program) mukaanlukien myös lapset. Jos matkustaja ei saa ESTA-hyväksyntää, hänen on haettava viisumia Yhdysvaltojen suurlähetystöstä.

Sri Lankaan saapuvilta matkustajila vaaditan sähköinen matkustuslupa ETA. Matkustajan tulee tehdä ETA-anomus Internetin kautta viimeistään viisi vuorokautta (5 vrk) ennen matkan alkamista. Lomakkeen löydät osoitteesta http://www.eta.gov.lk/slvisa/ ja se on voimassa 30 päivää.

Jet24 / Amaana Travel mielellään täyttää ESTA- tai ETA-hakemuslomakkeen puolestasi, mutta veloitamme siitä palveluhinnastossamme mainitun lomakkeen täyttömaksun verran. Huomioithan, että emme vastaa hakemuslomakkeen tietojen oikeellisuudesta tai mahdollisista ongelmista maahantulomuodollisuuksiin liittyen.

Yhdysvaltain viranomaisten antamien tietojen mukaan ESTA-lupa oikeuttaa matkustajan nousemaan Yhdysvaltoihin menevään laivaan tai lentokoneeseen VWP-ohjelman mukaisesti ilman viisumia ja mahdollistaa 90 päivän maassa oleskelun. Se ei kuitenkaan takaa matkustajan maahanpääsyä. Lupa on voimassa kaksi vuotta (tai passin umpeutumiseen asti, jos tämä tapahtuu alle kahdessa vuodessa) ja oikeuttaa toistuviin vierailuihin USA:ssa. ESTA-käytäntö koskee sekä liike- että vapaa-ajan matkoja.

Huomaathan, että jos ESTA-hakemuksen jättää tekemättä, pääsy USA:han ei ole mahdollista.

Kaikilla Suomen passin omaavilla USA:han matkustavilla henkilöillä, myös lapsilla tulee olla oma koneellisesti luettava passi. Jos sinulla ei ole koneellisesti luettavaa passia tai lapsi on merkitty vanhemman passiin, viisumi on hankittava matkustusta varten.

Lisätietoja USA:n matkustusvaatimuksista ja viisumivapaudesta löydät USA:n suurlähetystön Internet-sivuilta osoitteesta http://finland.usembassy.gov/root/finnish/home.html

Sinun tulisi selvittää kohdemaassa tarvittavat rokotukset terveysalan ammattilaisilta vähintään 8 viikkoa ennen matkustusta. Tietoja terveysvaatimuksista löytyy myös osoitteesta http://www.laaketietokeskus.fi/page.php?page_id=93. Tietoja ulkomailla saatavista lääkäripalveluista löytyy osoitteesta: http://europa.eu/abc/travel/healthy/index_fi.htm .

xiv) tiedot matkakohteesta

Olet itse vastuussa turvallisuudestasi matkalla. Suomen ulkopuolella turvallisuudestasi vastaavat ensisijaisesti kulloinkin kyseessä olevan maan viranomaiset.

Suosittelemme tarkastamaan mahdolliset matkakohdettasi koskevat matkustustiedotteet ennen matkustusta esimerkiksi ulkoasiainministeriön sivuilta osoitteesta: http://www.formin.fi/public/default.aspx?nodeid=15732&contentlan=1&culture=fi-FI.

xv) matkan varaaminen

Kun lähetät tarjouspyynnön Internet-sivuillamme, sinun täytyy täyttää ainakin ensimmäisen matkustajan tiedot kokonaisuudessaan. Voit lisätä kerrallaan enintään 8 henkilöä. Kaikki sivuillamme esitetyt hinnat ovat alkaen -hintoja ja määräytyvät aina tilanteen mukaan.

Kaikkien tuotteiden ja palvelujen hintoja tarkastetaan säännöllisesti ja ne voivat nousta tai laskea. Tarjouksia annetaan Internet-sivuillamme harkintamme mukaan. Kaikki tarjoushinnat ovat riippuvaisia saatavuudesta ja ne voidaan poistaa milloin tahansa.

xvi) ongelmatilanteet

Jos ongelmia syntyy ollessasi ulkomailla, sinun on otettava todistettavasti yhteyttä paikalliseen palveluntarjoajaan välittömästi (esimerkiksi hotelli, lentoyhtiö). Jos palveluntarjoaja ei pysty ratkaisemaan ongelmaa paikanpäällä kohteessa haluamallasi tavalla, sinun on soitettava meille asiakaspalvelumme numeroon +358 9 685 074 0, jotta saamme mahdollisuuden yrittää auttaa. Jos ongelmaasi ei saada selvitettyä, sinun on ilmoitettava meille siitä heti, kun se on mahdollista, ja kirjoittaa meille kohtuullisessa ajassa osoitteeseen info@jet24.fi, ilmoittaen samalla varaustunnuksesi ja kaiken tarpeellisen tiedon. Jos emme saa tietoa edellä kuvatussa kohtuullisessa ajassa, emme ehkä kykene selvittämään ongelmaa tai tutkimaan sitä kokonaisuudessaan.

xvii) meidän vastuumme

Huomaathan että me emme ole korvausvastuussa varauksessasi olevasta virheestä tai puutteesta johtuen, jos virhe tai puute ei johdu meistä tai alihankkijastamme, tai jos virhe tai puute johtuu sinun toiminnastasi tai jos virhe tai puute johtuu olosuhteista, jotka olivat epätavallisia tai ennalta arvaamattomia ja joita me tai alihankkijamme (vaikka tarpeellista huolellisuutta olisi noudatettu) emme olisi voineet ennakoida tai välttää.

Vaatimus koskien seikkaa, joka voidaan korjata matkakohteessa, on ilmoitettava meille tai paikalliselle yhteistyökumppanillemme viipymättä.

Sinun on rajoitettava vahinkoa kohtuullisin toimenpitein.

xviii) oma käyttäytymisesi ja toimittamasi tiedot

Sinun vastuullasi on, että et käyttäydy tavalla, joka on sopimatonta tai joka aiheuttaa vaaraa, loukkauksen tai vahinkoa toisille tai joka aiheuttaa vahingonvaaraa toisen omaisuudelle matkallasi (mukaan lukien mutta ei rajoittuen humalaan ja sopimattomaan käyttäytymiseen lentokoneessa).

Jos meidän tai palvelutarjoajamme kohtuullisen käsityksen mukaan käytöksesi ei ole asiallista tai se aiheuttaa vaaraa, loukkauksen tai vahinkoa toisille tai aiheuttaa vahingonvaaraa toisen omaisuudelle, me ja/tai meidän palveluntarjoajamme (esimerkiksi hotellin johto tai lentokoneen kapteeni) voi ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin varmistaakseen matkustajiemme turvallisuuden ja viihtyisyyden sekä heidän ja palveluntarjoajamme omaisuuden esimerkiksi lopettamalla matkan tekosi, jolloin meidän ja palveluntarjoajamme vastuu sinua kohtaan loppuu välittömästi emmekä suorita sinulle mitään maksujen palautuksia tai korvauksia johtuen matkan teon lopettamisesta. Lisäksi sinä olet velvollinen korvaamaan meille kaikki välttämättömät kulut, jotka johtuvat matkan teon lopettamisesta.

Sinun on tarkistettava paluulentoa koskevat tiedot ja tarvittaessa vahvistaa kansainväliset paluuvaraukset lentoyhtiölle viimeistään 72 tuntia ennen paluulennon lähtöä.

Suosittelemme että annat yhteystietosi kohdemaassa lentoyhtiölle pidemmän oleskelun aikana mahdollisten lentoaikataulumuutosten tai -peruutusten varalta.

Sinun tulee tehdä lähtöselvitys ja olla lentokentällä hyvissä ajoin. Tarkista oikea lähtöselvitysaika lentoyhtiöltä. Suurilla lentokentillä ja kaukolennoilla suosittelemme tekemään lähtöselvityksen ja saapumaan kentälle viimeistään 3 tuntia ennen koneen lähtöä ja Euroopan sisäisillä lennoilla viimeistään 2 tuntia ennen lähtöä.

xix) muutokset matkaehtoihin

Pidätämme oikeuden muuttaa näitä ehtoja milloin tahansa, kuitenkin pitäen aina ajantasaiset versiot saatavilla Internet-sivuillamme.

Jos olet liikuntarajoitteinen tai muutoin toimintarajoitteinen tai tarvitset erityistä apua jostakin muusta syystä, pyydämme ilmoittamaan siitä meille varauksen teon yhteydessä. Jos avun tarpeessa tapahtuu muutos ennen matkaa, sinun on ilmoitettava meille. Me emme ole vastuussa sinulle aiheutuvista menetyksistä, jos me tai meidän palvelujen toimittajamme emme pysty antamaan haluamaasi eritystä apua.

xx) säätila

Me emme ole vastuussa matkasi keskeytymisestä tai häiriintymisestä johtuen huonosta tai epätyypillisestä säätilasta.

xxi) puhelut

Pidätämme oikeuden nauhoittaa satunnaisesti puheluita parantaaksemme asiakaspalveluamme.

xxii) vastuullinen matkatoimisto

Ab Finn & Finn oy LTD
Malminrinne 2-4,00100 Helsinki
Puh: +358 9 685 0740
Sähköposti: info@jet24.fi

Internet: www.jet24.fi

Rekisteröity Kaupparekisteriin, Y-tunnus 2491969-5
SMAL-jäsennumero 42713

Osamaksun erityisehdot

Hakijan pitää olla täysi-ikäinen ja hänen luottotietonsa pitää olla kunnossa. Hakijalta ei edellytetä vakituista työpaikkaa, mutta hänellä pitää olla Suomessa sijaitseva kotiosoite, jollaiseksi ei lueta noutopostiosoitetta (eli ns. Poste restante -osoitetta). Osamaksusopimus voidaan tehdä muulle kuin matkustajalle itselleen. Osamaksussa on 0 % korko, mutta siihen lisätään luottotilin avausmaksu ja laskutusmaksut.

HUOM! Osamaksun hakijalla pitää olla viranomaisen myöntämä henkilöllisyystodistus (kuten Suomen passi, ajokortti tai kuvallinen henkilökortti). Lisäksi osamaksusopimuksen voi solmia vain toimistollamme ja sen henkilön toimesta, jolle osamaksusopimus solmitaan.